MITÄ PIGMENTTILÄISKÄT OVAT JA MIKSI NIITÄ TULEE?

Article Read Duration 4 väh. luettu

Iho muodostaa elintärkeän suojan kehomme ja ympäristön välille. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että aurinkosäteily, myrkylliset päästöt ja saastehiukkaset aiheuttavat kaikki ihon ikääntymistä. Näitä ikääntymisen merkkejä voi olla esimerkiksi melasma, eli maksaläiskä ja vitiligo, eli valkopälvi. Kun iho altistuu ulkoisille tekijöille, voi siitä tulla himmeä ja ihoon voi kehittyä ryppyjä, ikääntymisen merkkejä ja pigmenttihäiriöitä. Tämän vuoksi on tärkeää käyttää päivittäin tehokasta saasteilta sekä UVA- ja UVB-säteiltä suojaavaa aurinkosuojatuotetta.

PIGMENTTILÄISKIEN SYY

Kun iho altistuu auringolle, "varoittaa" se meitä, että olemme ylittäneet sopivan kynnyksen punoituksella, epämiellyttävällä tunteella ja turvotuksella – eli toisin sanoen auringonpolttamilla. Iho ei kuitenkaan reagoi samalla tavoin saasteisiin, mikä tekee siitä paljon salakavalamman uhan iholle. Vähentääksesi saasteiden vaikutusta ihoosi, kannattaa ihoa puhdistaa kahdesti päivässä hellävaraisilla tuotteilla.


PIGMENTTILÄISKÄT JA AURINKO

Aurinko on valon ja elämän lähde, mutta se on myös vahingollisen UV-säteilyn alku. UVB-säteilyn vaikutukset ovat olleet tunnettuja vuosikymmenien ajan, mutta UVB-säteily on vain puolet totuudesta. Ympäri vuoden, jopa pilvisellä säällä, läsnä olevat UVA- ja infrapunasäteet imeytyvät iholle vahingoittaen sen olennaisia rakennuspalikoita. Niiden vaikutusten lieventämiseksi tarvitaan laajaa suojaa, joka suojaa UVA- ja UVB-säteiltä.

AURINKO JA SAASTEET: HUONO YHDISTELMÄ

On olemassa todisteita siitä, että saasteet vahvistavat auringon säteilyn vaikutuksia iholla. Saasteet ja UV-säteily aiheuttavat oksidatiivista stressiä iholla, joka suurentaa riskiä saada ryppyjä.

Ihon pinnalla UV-säteily ja saastehiukkaset voivat vaikuttaa pigmenttiä tuottaviin soluihin siten, että ihon sävy voi himmentyä (ikääntymisen merkki) ja iholle voi tulla muita pigmenttimuutoksia. Tämän vuoksi UVA- ja UVB-säteiltä suojaava aurinkosuojatuote on päivittäinen suojasi ikääntymisen merkkejä vastaan. 

ERI TYYPPISET PIGMENTTIMUUTOKSET

Pigmenttihäiriöt ovat joko hyperpigmentoituneita ruskeita läiskiä tai depigmentoituneita valkoisia läiskiä.


PIGMENTTILÄISKÄT

Ruskeita pigmenttiläiskiä esiintyy usein hartioissa, käsivarsissa, käsien selkäosissa ja jaloissa. Ihotautilääkärit kutsuvat niitä aktiiniseksi keratooniksi tai aurinkokeratooniksi. Nämä läiskät ovat seurausta UV-altistumisen ja auringonpolttamien aiheuttamasta ihon ikääntymisestä. Ne muodostavat varoitussignaalin siitä, että auringon altistumisraja on käytetty loppuun. Ylimääräinen UV-altistuminen tekee läiskistä näkyvämpiä, joten niiden välttämiseksi, on syytä ottaa käyttöön kaikki aurinkosuojamenetelmät, mukaan lukien korkean suojan tarjoavat aurinkosuojat, suojavaatteet ja hattu.


MELASMA ELI MAKSALÄISKÄ

Raskauden aikana tai ehkäisypillereiden käytön seurauksena kasvoille ja kaulalle voi muodostua ruskeanharmaita pigmenttilaikkuja. Niitä kutsutaan usein maksaläiskiksi tai melasmaksi. Vaikka melasma on pääasiassa hormonaalinen ilmiö, toimii aurinko siinä laukausijana. Jos olet raskaana tai käytät ehkäisypilleriä, suosittelemme käyttämään aurinkosuojatuotetta, jossa on laaja suoja UVA- ja UVB-säteitä vastaan.


EPÄTASAINEN PIGMENTTI

Joillakin ihmisillä iho voi ruskettua epätasaisesti ja ihoon, usein käsivarsiin, voi muodostua vaaleampia läiskiä. Tämä läiskikkyys liittyy usein pisamiin, sillä melaniini jakautuu epätasaisemmin ihoon. Epätasaisen pigmentin välttämiseksi on paras ratkaisu päivittäinen UVA- ja UVB-aurinkosuoja kaikilla auringolle altistetuilla ihoalueilla.


VITILIGO ELI VALKOPÄLVI

Vitiligo eli valkopälvi on depigmentaatiohäiriö, jossa iho menettää pigmenttinsä (melaniinin) tietyillä alueilla aiheuttaen iholle vaaleita valkoisia laikkuja. Valkopälvi on geneettinen häiriö, mutta auringonvalolle altistuminen vahvistaa sitä huomattavasti. Huomioithan, että Vitiligo-laastarit voivat palaa helposti auringossa. Mikäli sinulla on vitiligo tai vaaleita läiskiä, käytä aina erittäin korkeaa suojakerrointa tai suurta suojaa tarjoavaa SPF-aurinkovoidetta paljaalla iholla, myös talvella.

ANTHELIOS

ANTHELIOS on aurinkosuojatuotemarkkinoiden edelläkävijä. Sen laajakirjoinen, erittäin korkea suoja on tulosta jo yli 25 vuoden kliinisestä tutkimuksesta aurinkoherkällä ja herkällä iholla.